Tiedote: Kannattajakatsomo laajenee!

Eteläpääty ry, kannattajayhteisön jäsenet ja Jokerit ovat käyneet tiivistä vuoropuhelua katsomokapasiteetin kehittämisestä. Dialogin tuloksena voimme iloisina ilmoittaa: ensi kaudella Eteläpäädyn syke voimistuu, kun kannattajakatsomo laajenee kattamaan myös katsomonosan 104.


Tämä muutos tarkoittaa, että jatkossa myös katsomossa 104 (104–105) otteluiden seuraaminen seisaaltaan on sallittua (ja toivottavaa!) muun Eteläpäädyn rinnalla.


Vaikka tavoitteemme ovat korkealla ja kehitystyö jatkuu, on tämä laajennus merkittävä välietappi ja osoitus siitä, että äänemme kuuluu. Rakennamme pitkäjänteisesti suuntaa, jossa Eteläpäädyllä on tilaa kasvaa ja kukoistaa.


Kohti kaikkien aikojen kotiavausta


Ensi kaudesta on tulossa tunteikas ja ikimuistoinen. Haastammekin kaikki katsomoon 104–105 kausikortin tai irtolipun hankkivat hyppäämään täysillä mukaan toimintaan heti kauan odotetusta kotiavauksesta alkaen. Tehdään Eteläpäädystä yhdessä entistäkin massiivisempi ja innostetaan mukaan niin uudet tulokkaat kuin katsomon kokeneet konkarit.


Katse tulevaisuudessa ja nuoressa polvessa

Eteläpääty ry:n missio on selvä: haluamme varmistaa, että katsomokulttuuri kukoistaa ja kasvaa myös jatkossa. Erityisen tärkeää meille on nuorten kannattajien saaminen osaksi yhteisöä.


  • Jäsenkysely tulossa: Tulemme kevään aikana toteuttamaan jäsenkyselyn, joka on suunnattu erityisesti juniorijäsenillemme ja heidän vanhemmilleen. Haluamme kuulla teiltä, miten me ja Jokerit voimme madaltaa kynnystä tulla mukaan hallille ja Eteläpäätyyn.
  • Saavutettavuus: Tiedostamme keskustelun ja huolen juniorikausikorttien hinnoista. Tavoitteenamme on varmistaa, että hintataso ei muodostu esteeksi nuorille tai erityisryhmille kokea Jokerien pelit ja ainutlaatuinen yhteisöllisyys. Irtolippujen ja perheille suunnattujen tapahtumien hinnoittelun lisäksi myös kausikorttien hinnoittelu tulee pysymään jatkossakin keskustelujen aiheena.
  • Käymme kyselyn tulokset tarkasti läpi yhdessä Jokerien organisaation kanssa ja jatkamme dialogia seuran ja kannattajien välillä.

Ensi kausi on näytönpaikka naapuriseuroille ja maakuntiin. Nähdään katsomossa ja vierasreissuilla!

Suomen Suurin, Suomen Kaunein, Eteläpääty, Helsingin Jokerit!


Eteläpääty ry


ps. Jokerit tiedottaa tarkemmin kausikortin ja irtolipun ostaneita katsomon uusista käytänteistä.

Tiedote: Eteläpääty ry:n linja Kiekko-Vantaan ja Jokerien välisiin vierasotteluihin kevään 2026 playoffeissa

Eteläpääty ry tiedotti aiemmin boikotoivansa kaikkia Kiekko-Vantaa - Jokerit -otteluita kaudella 2025–2026 vastalauseena Kiekko-Vantaan päätökselle palkata Teemu Pulkkinen joukkueeseensa. Boikotti perustui huoleen urheilun eettisestä vastuusta sekä K-Vantaan päätökseen palkata Pulkkinen siitä huolimatta, että tämä jatkoi pelaamista KHL:ssä Venäjän hyökkäyssodan aikana.

Kausi on edennyt vaiheeseen, jossa Jokerit ja Kiekko-Vantaa kohtaavat toisensa playoffeissa, kauden tärkeimmissä otteluissa. Tämän johdosta Eteläpääty ry:n hallitus on arvioinut boikottipäätöstä uudelleen.

Hallitus pyysi jäsenistöltä neuvoa- ja suuntaa-antavaa näkemystä siitä, tulisiko boikotti purkaa playoff-sarjan ajaksi. Kyselyyn vastasi merkittävä määrä Eteläpääty ry:n jäseniä, ja vastaajista merkitsevä enemmistö kannatti boikotin purkamista. Myös hallituksen enemmistö on tämän näkemyksen kannalla.

Jo alkuperäistä boikottipäätöstä tehtäessä hallituksessa todettiin, että linjausta voidaan tarkastella uudelleen mahdollisen playoff-sarjan koittaessa ja kokonaistilannetta arvioiden. Nyt tämä arviointi on tehty jäsenistöä kuullen ja vallitseva tilanne huomioiden.

Näin ollen Eteläpääty ry tukee Jokereita Kiekko-Vantaata vastaan pelattavissa playoff-otteluissa ja organisoi kannattajatoimintaa kauden ratkaisupeleissä myös Vantaalla. Eteläpääty ry:n jäsenille on varattu rajattu määrä lippuja alennettuun hintaan näistä peleistä. Jäsenille toimitetaan erikseen linkki, jonka kautta liput on mahdollista lunastaa.

Haluamme kuitenkin korostaa, että ymmärrämme ja kunnioitamme myös niitä jäseniä ja kannattajia, jotka kokevat boikotin jatkamisen edelleen itselleen oikeaksi ratkaisuksi. Alkuperäiset boikottiin liittyneet eettiset huolenaiheet eivät ole kadonneet, ja näkemyserot ovat tässä asiassa perusteltuja.

Pyydämme kaikkia kunnioittamaan toistensa päätöksiä ja näkemyksiä. Kannattajuutta voi osoittaa monella eri tavalla. Aihe herättää tunteita puolesta ja vastaan. Nähdäksemme tärkeintä on muistaa juurisyyt ja pitää yllä keskustelua urheilun eettisestä vastuusta.

Eteläpääty ry:n yhteinen tavoite on tukea Jokereita kauden tärkeimmissä peleissä ja toimia yhteisönä, jossa erilaisille mielipiteille on tilaa. Tärkein tuen osoitus tapahtuu kotipeleissä Veikkaus Arenalla.

Nähdään Eteläpäädyssä!


Eteläpääty ry

Tiedote: Eteläpääty ry:n boikotti Kiekko-Vantaa–Jokerit-otteluissa

Eteläpääty ry ilmoittaa boikotoivansa kaikkia Kiekko-Vantaa–Jokerit-otteluita kaudella 2025–2026 vastalauseena Kiekko-Vantaan päätökselle palkata Teemu Pulkkinen joukkueeseensa.

Pulkkinen on ollut ainoa suomalainen jääkiekkoilija, joka jatkoi pelaamista KHL:ssä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa. Hänen päätöksensä jatkaa uraansa venäläisliigassa on ollut moraalisesti arveluttava ja ristiriidassa suomalaisen urheiluyhteisön laajasti jakamien arvojen kanssa. Pulkkinen suljettiin muun muassa Leijonien toiminnasta, mikä kuvastaa hänen valintansa vakavuutta ja sen aiheuttamaa luottamuspulaa.

Emme voi hyväksyä, että suomalainen seura antaa pelipaikan henkilölle, joka on jatkanut pelaamista KHL:ssä sen jälkeen, kun suuri osa kansainvälisestä yhteisöstä on tuominnut Venäjän toimet Ukrainassa sotarikoksiksi. Tällainen valinta herättää vakavia moraalisia kysymyksiä ja on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita suomalainen urheiluyhteisö pyrkii edustamaan. Urheilulla on valta vaikuttaa, ja sen tulee kantaa vastuunsa myös moraalisella tasolla.

Boikottimme tarkoittaa, että Eteläpääty ry ei organisoi näkyvää kannattajatoimintaa Kiekko-Vantaan järjestämissä Jokerit-otteluissa. Emme tue tapahtumia näkyvyydellä emmekä oheistoiminnalla. Kehotamme myös muita kannattajaryhmiä ja yksittäisiä katsojia pohtimaan omaa osallistumistaan ja ottamaan kantaa urheilun eettisiin kysymyksiin.

Eteläpääty ry jatkaa Jokerien tukemista muissa otteluissa ja toivoo, että suomalainen jääkiekkoyhteisö toimii jatkossakin vastuullisesti ja arvojensa mukaisesti.

Eteläpääty ry

Eteläpääty ry kehottaa boikotoimaan tulevaa K-Vantaa - Jokerit -ottelua

Eteläpääty ry kehottaa Jokerien kannattajia boikotoimaan tulevaa K-Vantaa - Jokerit -ottelua, joka pelataan 12.2 Tikkurilan Trio Areenalla. Syynä boikotille on ottelun lippujen hinnoittelu.

Kiekko-Vantaan otteluliput maksavat normaalisti 15 €. Jokerit-otteluun hinta on lähes tuplaantuu 28 euroon ennen palvelumaksuja.

Hinta on huomattavan korkea arkipäivänä Vantaalla pelattavasta Mestis-ottelusta. Tällainen poikkeava hinnoittelu on epäoikeudenmukaista kannattajia kohtaan.

Kehotamme Jokerien kannattajia liittymään boikottiin ja osoittamaan ettemme hyväksy tällaista hinnoittelupolitiikkaa. Yhdessä voimme vaikuttaa ja saada äänemme kuuluviin.

Eteläpääty ry

Aseman Lapset ry Eteläpääty ry:n vieraana 3.12 Jokerit – KeuPa HT -pelissä

Jokerien kannattajayhdistys Eteläpääty ry, yhdessä Jokerien ja Toyota Tsusho Nordic Oy kanssa kutsuivat joukon Walkers-nuorisokahvilan asiakkaita ja ohjaajia mukaan Jokerien peliin joulukuun alussa.

Helsingin Walkers on kaikille 13-17 -vuotiaille nuorille tarkoitettu kohtaamis- ja ajanviettopaikka jossa on aina tarjolla turvallisten aikuisten läsnäoloa. Ammattilaisten kanssa nuoria kohtaavat myös vapaaehtoistyöntekijät.

Kannattaminen ja Jokerien seuraaminen on ”penkkiurheilua”, mutta iso osa kannattamista on sen sosiaalinen puoli. Nyt aloitetun projektin tavoitteena on saada peleihin myös sellaisia, joille se ei välttämättä muuten olisi mahdollista.

”Upeaa että saatiin tämä nyt maaliin. Oltiin jo kertaalleen tosi pitkällä tällaisen projektin kanssa, mutta koronaviruspandemia pilasi ne suunnitelmat. Toivottavasti joku näistä junnuista ottaa Jokerit omakseen ja saadaan hedelmällistä yhteistyötä myös jatkossa” toteaa Eteläpääty ry:n puheenjohtaja Veli-Pekka Karvinen.

”Olen saanut niin älyttömän paljon ystäviä ja kavereita tämän Jokerienfanien yhteisön kautta, että on hienoa jos voidaan antaa jotain takaisin. Matsit on hyvä paikka nuorelle ja miksei vähän vanhemmallekin saada uusia frendejä ja positiivisia sosiaalisia kohtaamisia. Jos tällaisten projektien kautta joku nuorista saa uusia kavereita ja merkityksellistä sisältöä elämäänsä, niin kaikki projektin tavoitteet on saavutettu!” toteaa Eteläpääty ry:n varapuheenjohtaja Roope Räty.

Jokerien kumppani Toyota Tsusho Nordic Oy oli mukana tukemassa projektia ja kustansi Aseman Lapset ry:lle lahjoitettavat otteluliput.

”Nuorten hyvinvoiva ja turvallinen arki rakentuu vuorovaikutuksesta, kohtaamisista ja tunteista. Tässä yhteistyössä nämä kaikki asiat toteutuvat hienosti ja tätä haluamme olla myös mukana tukemassa”, toteaa Toyota Tsusho Nordic Oy:n General Manager Roni Maininki.

”Upeaa että meillä on kumppaneita, jotka ovat mukana mahdollistamassa tällaisia elämyksiä nuorille. Tämän kaltainen yhteistyö pelaa hyvin yhteen Jokerien vastuullisuusteeman kanssa.” sanoo Jokerit Helsinki Oy:n puheenjohtaja Mikko Saarni.

Ensimmäinen Walkers perustettiin Helsinkissä vuonna 1994.

Nuorisokahvila toimii Kampissa osoitteessa Urho Kekkosen katu 4–6. (Ma-pe klo. 14–19)

Tiedote koskien TuTo - Jokerit ottelun tapahtumia 12.10.2024

Eteläpääty ry pahoittelee omalta osaltaan Kupittaalla TuTo - Jokerit -ottelussa tapahtunutta savutusta.

Eteläpääty ry tuomitsee tällaisen toiminnan täysin. Pidämme tekoa vastuuttomana ja itsekkäänä.

Kannattajatoiminnan pyörittäminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eivätkä yhdistyksen aktiivit saa korvausta toiminnastaan. Tämän kaltaiset teot hankaloittavat yhdistyksen toimintaa, vähentävät vapaaehtoisten määrää sekä motivaatiota ja voivat jakaa kannattajia täysin turhaan eri leireihin. Myös sosiaalisen median kommenteissa on nähty räikeitä ylilyöntejä ja eri kannattajia on leimattu ja uhkailtu yhden yksittäisen henkilön teon vuoksi. Emme hyväksy myöskään tämän tyylistä kommentointia.

Miten toimimme jatkossa, jotta voimme omalta osaltamme välttää tällaiset tapaukset?

Eteläpääty ry:llä on ollut tapana ottaa katsomoon mukaan myös "etäkannattajia", joiden ei ole ollut järkevää tai mahdollista osallistua bussimatkalle Helsinki-vieraspelipaikkakunta-Helsinki. Valitettavasti joudumme luopumaan tästä käytännöstä toistaiseksi. Näin pyrimme varmistamaan, että yhdistyksen järjestämällä matkalla ja katsomonosassamme on vain meidän mukana olevia kannattajia.

Savun heittänyt henkilö on Eteläpääty ry:n hallituksen tiedossa. Kyseinen henkilö ei ole, eikä ole ollut Eteläpääty ry:n jäsen kaudella 2024-2025, eikä ole matkustanut Turkuun Eteläpääty ry:n bussikuljetuksella. Hänellä on jatkossa ehdoton porttikielto kaikkiin Eteläpääty ry:n järjestämiin tapahtumiin, eikä hän voi sääntörikkomuksen vuoksi myöskään liittyä Eteläpääty ry:n jäseneksi.

Porttikieltoja jaetaan jatkossakin, mikäli reissuilla ilmenee järjestyshäiriöitä.

Vetoamme kaikkiin Jokerien kannattajiin:

Ei tuomita toisiamme tai mitään ryhmää kollektiivisesti yksittäisen henkilön toiminnan takia. Jokereilla on edessään kovin haaste, jota suomalaisessa jääkiekkoilussa on mahdollista kohdata; nousu korkeimmalle sarjatasolle, pelaamalla. Tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii yhtenäisyyttä niin joukkueen pukukopissa, kuin kannattajien riveissä. Jokaisen panos seuran menestyksen eteen tarvitaan.

Seuraava peli pelataan jo huomenna tiistaina Helsingin Jäähallissa. Osoitetaan katsomossa kannattajien yhtenäisyys ja mennään eteenpäin.


Eteläpääty ry

Hallitus

Tiedote 20.09.2024

Eteläpääty ry:n tiedote illan ottelusta


Eteläpääty ry:n hallitus on korostanut Jokerien operatiivisen johdon suuntaan, että paitojen ja erityisesti Jari Kurrin paidan nosto jakaa mielipiteitä kannattajayhteisön sisällä. Olemme yhteisymmärryksessä siitä, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja sen ilmaisuun tässä, kuten muissakin asioissa.


Eteläpääty ry ei yhdistyksenä linjaa sitä, miten kenenkin tulisi reagoida tai olla reagoimatta Kurrin tai muiden paitojen nostamiseen ottelutapahtumassa.
Eteläpääty ry ei myöskään ota kantaa yksittäisten fanien tai faniryhmien mielipiteenilmaukseen. Kunnioitamme asiassa kannattajien mielipiteenvapautta.


-Eteläpääty ry, hallitus

Vuosikokous 2024

Eteläpääty ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin 18.6.2024 kello 18:00 alkaen Jokereiden toimistolla, sekä Google Meet palvelussa.

Vuosikokous vahvisti jäsenmaksuksi 15 € kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä. Alle 16-vuotiaiden jäsenyys maksaa VAIN 5€! Ilmoittautuminen Eteläpäädyn jäseneksi kaudelle 24-25 julkaistaan ihan pian.

Eteläpääty ry:n hallituksen jäsenet kaudella 2024-25:
  • Veli-Pekka Karvinen, puheenjohtaja
  • Roope Räty, varapuheenjohtaja
  • Mikko Okka
  • Katja Wessman
  • Johannes Vuoksivirta
  • Leena Hiltunen
  • Tiia Lehtonen
  • Matias Jääskeläinen
  • Milla Karvinen
  • Oskari Heikkilä

Viime kausi oli Eteläpäädyn osalta aivan huikea ja ikimuistoinen. Vielä on paljon parannettavaa ja tehdään ensi kaudesta vielä hullumpi! tule mukaan Eteläpäätyyn!

-Hallitus

Tiedote 13.11.2023

Eteläpääty ry:n hallitus kommentoi Jokerien tiedotetta:

Helsingin Jokerit on julkisesti ilmaissut uuden strategian perustuvan laadukkaaseen juniorityöhön, hyvään taloudenpitoon ja vastuullisuuteen. Seuran ei tule tehdä hätiköityjä päätöksiä nyt, mikäli ne eivät perustu vakaalle taloudelliselle pohjalle ja seuran arvoille. Osoitamme tukemme Jokerien pitkäjänteiselle kehittämiselle ja kestäville ratkaisuille muuttuvassa ympäristössä.

Hyvinvoiva Jokerit, joka toimii omien periaatteidensa ja arvojensa mukaisesti, on meille tärkeämpi asia, kuin sarjataso, jolla edustusjoukkue kulloinkin pelaa. Liigan ei ole kiire mikäli sen edessä uhrataan seuran tärkeimmät periaatteet; laadukas juniorityö, järkevä taloudepito sekä kestävä ja vastuullinen tulevaisuus.

Eteläpääty ry:n hallitus

Tiedote Turun vieraspelimatkasta 7.10

Käsi pystyyn virheen merkiksi.

Turun vierasmatkaa yksityisjunalla Kupittaalle on eri tahojen toimesta suunniteltu ja järjestelty siitä asti, kun otteluohjelma julkaistiin. Järjestelyjen aikana matkaan tuli useita odottamattomia mutkia, joiden ratkomiseen käytettiin valtavasti aikaa (tästä iso kiitos Jokerien suuntaan). Lopulta jouduimme kuitenkin toteamaan kaikkien järjestelyistä vastanneiden kesken, ettei samanlainen matka Kupittaalle ole nyt mahdollinen siinä muodossa, kuin Turun Gatoradelle on tehty viimeksi kymmenisen vuotta sitten.

Ongelmia oli niin lainsaadännön, kuin tapahtuman teknisen ja logistisen järjestelyn kanssa. Lisäksi aikatauluja olisi haitannut kova kiire junaan heti ottelun jälkeen. TPS:ää vastaan pelatuissa otteluissa tämä ei ole ollut ongelma fanijunan ollessa sivussa kääntöraiteella, eikä Kupittaan julkisella ja liikennöidyllä asemalla.

Sovimme heti tuoreeltaan, että käymme yhdessä järjestävien osapuolten kanssa läpi miten voimme vastata nykyisen lainsäädännön ja käytännön järjestelyjen aiheuttamaan haasteeseen, jotta perinteiset junamatkat voivat taas palata Jokerifanien vieraspelikalenteriin tulevaisuudessa.

Eteläpääty ottaa nyt osaltaan vetovastuun korvaavasta matkasta Turkuun. Matkan järjestelyt on jo aloitettu ja avaamme ilmoittautumisen kaikille Jokerifaneille avoimelle vierasmatkalle heti kun saamme uusien suunnitelmien yksityiskohdat varmistettua. Turkuun matkustetaan monivuotisen yhteistyökumppanin Åbergin linjojen busseilla ja tarvittaessa "laivastoa" laajennetaan myös muiden toimijoiden autoihin.

Eteläpääty pahoittelee kaikille faneille peruuntuneen junamatkan aiheuttamaa harmitusta. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee reissuun mukaan. Matkantekovälinettä tärkeämpää on kuitenkin matkan tarkoitus, Helsingin Jokerit!

Eteläpääty ry:n hallitus

etelapaatyry@gmail.com


ILMOITTAUDU TÄSTÄ TURKUUN

Vuosikokous 2023

Eteläpääty ry:n vuosikokous pidettiin 19.6.2023 kello 18:00 alkaen Keskuskirjasto Oodissa, sekä Google Meet palvelussa.

Vuosikokous vahvisti uudeksi jäsenmaksuksi 15 € kaikilta 15 vuotta täyttäneiltä ja 10 € niin sanotuille junnujäsenille. Liity jäseneksi kaudelle 2023-2024 täältä.


Eteläpääty ry:n hallitus:

Tiia Lehtonen (puheenjohtaja)

Roope Räty (varapuheenjohtaja)

Katja Wessman

Johanne Vuoksivirta

Leena Hiltunen

Veli-Pekka Karvinen

Milla Karvinen

Teemu Keränen

Karoliina Snäkin


Tuleva kausi on varmasti tapahtumarikas; tule mukaan Eteläpäätyyn!

-Hallitus

Kutsu Eteläpääty ry:n vuosikokoukseen

Eteläpääty ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään 19.6.2023 kello 18:00. Kokous järjestetään Helsingin Keskuskirjasto Oodin ryhmätyötilassa 3, sekä etänä Teamsin kautta.

Kaikki Eteläpääty ry:n jäsenmaksun maksaneet kaudella 2022-2023 ovat tervetulleita, sekä puhe- ja äänioikeutettuja kokouksessa. Kokous on tärkeä, sillä Eteläpäädyllä on paljon suunnitelmia tulevalle kaudelle. Samaan aikaan hallituksesta on vapautumassa muutamia paikkoja. Hallitukseen tarvitaan siis innokkaita ja oma-aloitteisia tekijöitä! Mielekästä hommaa riittää.

Kokouskutsu on lähtenyt tänään kaikille jäsenmaksun maksaneille sähköpostitse. Jos olet maksanut jäsenmaksun, mutta et ole saanut kutsua, olethan yhteydessä meihin sähköpostitse: etelapaatyry@gmail.com. Teams-kokouksen linkki lähetetään kaikille lähempänä kokousta. (Tarkistathan myös sähköpostin roskapostikansion; arvostamme jos merkkaat sähköpostin leimalla "ei-roskapostia" tai "tärkeä")

Oodissa nähdään, tervetuloa!

Eteläpääty ry:n hallitus

Jokerikannattajien vetoomus Jokerit ry:lle 24.8.2022

Jokerien kannattajayhdistykset Eteläpääty ry ja Old Chiefs ry vetoavat Helsingin Jokerit ry:n hallitukseen, jotta Jokerien tulevaisuutta koskevista asioista käytäisiin avoin ja läpinäkyvä päätöksentekoprosessi.

Toivomme, että Helsingin Jokerit ry kutsuu koolle ylimääräisen kokouksen, jossa kaikki faktat käydään läpi ja tehdään parhaat mahdolliset päätökset, niin Jokerien junioritoiminnan, kuin edustusjoukkueenkin tulevaisuuden turvaamiseksi.

"Faniyhdistysten jäsenet, pääkaupunkiseudun Jokerihenkiset kiekkoperheet kuin myös kaikki Jokerifanit ympäri Suomen ansaitsevat kuulla taustoista ja tulla huomioiduiksi Jokereiden tulevaisuudesta”, toteaa Old Chiefsin Pave Mähönen.

”Mielestämmme ratkaisut Jokereiden tulevaisuudesta tulee tehdä läpinäkyvästi, avoimesti ja Jokereiden parasta ajatellen” jatkaa Eteläpääty ry:n Roope Räty.

"Toivomme että saadaan nyt hyvässä hengessä tehtyä päätökset Jokerien parhaaksi" kaksikko päättää.

Tämän vetoomuksen allekirjoittavat Eteläpäädyn ja Old Chiefsien hallitukset 24.8.2022.



Eteläpääty ry:n tiedote 20.4.2022


Eteläpääty ry:n on Jokerien matkassa myös kaudella 2022-2023! U16 mestaruuteen ja U18 hopeaan päättyneen loppukauden tapaan kannustamme kaikkia Jokerifaneja mukaan U20 joukkueen, sekä nuorempien juniorien peleihin. Pyrimme tiiviissä yhteistyössä Jokerien kanssa tekemään ensi kaudesta ikimuistoisen matkan kohti Liigaa. Eteläpääty tulee järjestämään myös vieraspelimatkoja ensi kauden peleihin.

Vaikka moni asia onkin vielä avoinna, aloitamme tulevaisuuden rakentamisen jo nyt. Kannattajayhteisössä on hyvä pohja, jota haluamme vaalia läpi ensi kauden ja tulevaisuudessa.

Palaamme asiaan yhdistyksen vuosikokouksessa, sekä sitä mukaa, kun ensi kautta koskevat asiat selviävät.

Yhdistyksen hallitus on tyytyväinen Jokerien päätökseen pyrkiä Liigaan kaudeksi 2023-2024.


– Eteläpääty ry

Eteläpääty ry:n tiedote 22.2.2022


Eteläpääty ry:n hallituksen päätöksellä vaadimme Helsingin Jokerien välitöntä vetäytymistä Kontinental Hockey League:sta, KHL:stä.

Jokerien junioritoiminta pyörii Jokerit ry:n alaisuudessa ja Jokerit ry hallinnoi meille kaikille rakkaan seuran nimeä ja logoa. Vetoamme samalla myös Jokerit ry:n päättäjiin: Suojelkaa seuraa vetämällä tunnuksenne pois KHL:ssä pelaavalta joukkueelta.

Jokerien pelien jatkuminen aiheuttaa koko seuralle mittaamatonta vahinkoa, jota ei välttämättä enää koskaan pystytä korjaamaan.



– Eteläpääty ry

Eteläpääty ry:n tiedote 8.12.2021


Eteläpääty ry:n hallitus vastustaa Jokerien peliä Valko-Venäjällä Minskissä 12.12.2021, johtuen maan huonosta ihmisoikeustilanteesta. Kannustamme Jokereita toimimaan länsimaisten arvojen mukaisesti ja vaalimaan ihmisoikeuksia.

Haluamme samalla osoittaa solidaarisuutta Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta kärsineitä kohtaan.



Eteläpääty association, Fan club of Jokerit Helsinki, opposes the upcoming game between Jokerit and Dinamo Minsk on 12.12.2012 due to the poor human rights situation in Belarus.
We encourage Jokerit to act in accordance with Western values and do it’s share to uphold human rights.

We also want to show our solidarity to those who have suffered from the human rights situation in Belarus.


– Eteläpääty

Eteläpääty ry:n hallituksen tiedote 23.8.2021

Eteläpääty ry:n sääntömääräinen vuosikokous on pidetty 23.8.2021. Vuosikokouksessa päätettiin yhdistyksen hallituksen kokoonpano. Puheenjohtajana jatkaa Tiia Lehtonen ja varapuheenjohtajana Roope Räty. Hallituksen jäsenet löydät yhteystiedot-välilehdeltä.

– Eteläpääty

Eteläpääty ry:n hallituksen tiedote 4.9.2020

Kiitos Jokerit!

– Eteläpääty

Eteläpääty ry:n hallituksen tiedote 2.9.2020


Eteläpääty ry:n hallitus on käynyt keskustelua Minskissä pelattavasta ottelusta. Hallitus päätyi yksimieliseen ratkaisuun boikotoida Jokerien kotiotteluita toistaiseksi, mikäli ottelu Minskissä pelataan.

Yhdistyksen hallitus suosittelee boikottia koko jäsenistölle, sekä laajemmin Jokerifaneille.

Valko-Venäjällä vallitsevan tilanteen ja ihmisoikeusloukkauksien vuoksi, emme voi hyväksyä ottelun pelaamista Minskissä.


– Eteläpääty ry:n hallitus


The board of Eteläpääty ry has discussed the upcoming match in Minsk. The board has came to a unanimous decision to boycott the Jokerit home matches for the time being, if the match is played in Minsk.

The board of the association recommends a boycott for the entire membership, and more broadly for Jokerit fans.

Due to the situation in Belarus and human rights violations, we cannot accept playing the match in Minsk.


- Board of Eteläpääty ry


Jokerien faniyhdistyksen Eteläpääty ry:n tiedote 26.8.2020

Eteläpääty ry vastustaa Jokerien pelaamista Valko-Venäjän Minskissä 3.9.2020.
Tällaisessa tilanteessa Dinamo Minskin pitäisi vähintään pystyä siirtämään ottelu jollekin toiselle ajankohdalle. Ottelujen siirtäminen ei ole poikkeuksellista KHL:ssä, eikä muissakaan sarjoissa. Mielestämme maan vallitseva tilanne antaa kaikki edellytykset vaatia Dinamo Minskiltä ottelun siirtämistä.

Eteläpääty ry on joukkueen päätöksen tukena, mikäli joukkue päättää olla menemättä Minskiin ja antaa suoran luovutusvoiton vastustajalle.

Dinamo Minskin joukkueen faniryhmä (Dinamo Minsk Fan Club) on ilmoittanut boikotoivansa joukkueen otteluita. Dinamon fanit vaativat, että seura tuomitsee väkivaltaisuudet, vaatii laittomasti vangittujen siviilien vapauttamista, julistaa pidetyt vaalit laittomiksi ja vaatii uusia rehellisiä vaaleja. Eteläpääty Ry haluaa osoittaa tukensa kanssakilpailijan faneille vaatimuksineen.




Fanclub of Jokerit HC, Eteläpääty Association opposes the upcoming game between Jokerit HC and Dinamo Minsk on 3.9.2020.

In such a situation, Dinamo Minsk should at least be able to postpone the match to another time. The transfer of matches is not exceptional in the KHL, nor in other series. In our opinion, the current situation in the country provides all the conditions to demand the postponement of the match.

Eteläpääty will support the team's decision if the team decides not to go to Minsk and gives a direct surrender win to the opponent.

The fan group of Dinamo Minsk has also announced that they will boycott the team's matches. Dinamo fans are demanding that the club condemn the violence, demand the release of illegally detained civilians, publicly declare the past elections illegitimate, and call for new elections with an honest and transparent vote count. Eteläpääty wants to show its support to its competitors' fans with their demands.